perjantai 24. toukokuuta 2013

1980-luku...

Tapahtui 1980-luvulla:

  • Nousukausi. Iloista 80-lukua leimasi positiivinen suhtautuminen tulevaisuuteen ja taloudellinen menestys.
  • Useat eri alakulttuurit syntyivät ja kukoistivat 80-luvulla, esimerkkejä näistä ovat jupit, synttarit, breikkaajat ja tukkahevin edustajat.
  • MTV aloitti lähetyksensä USA:ssa. Musiikkivideo ilmiönä kasvoi räjähdysmäisesti ja vaikutti suuresti monen nuoren elämään.
  • 80-luvun suurimmat pop-artistit olivat Michael Jackson ja Madonna.
  • Aidsista ja HIVistä tuli tunnettuja käsitteitä. Tiedottaminen eri kampanjoiden avulla aloitettiin ja sukupuolitaudeista puhuttiin ensimmäistä kertaa avoimesti.
  • Live Aid ja monia muita hyväntekeväisyysgaaloja/-konsertteja järjestettiin ympäri maailman, niiden vetonauloina olivat vuosikymmenen suurimmat artistit.
  • Ruotsin pääministerin Olof Palmen murha järkytti koko maailmaa.
  • Presidentti Kekkonen erosi virastaan terveydellisistä syistä ja menehtyi myöhemmin samalla vuosikymmenellä.
  • Saippuaoopperat ja pitkät tv-sarjat valloittivat televisiot – perheet kerääntyivät katsomaan Dallasia, Dynastiaa ja Falcon Crestiä. Nuoremmat ja coolimmat katsoivat Miami Vicea ja Famea.
  • Pukeutumistyyli voidaan nähdä jonkinlaisena vastareaktiona 70-luvun ”vakavammalle” tyylille. Vaatteet olivat pastellinvärisiä tai niissä kirkuivat neon-värit, takit loppuivat vyötärölle, paidat olivat olkatopattuja ja farkut kivipestyt. Hiuslakkaa kului uskomattomat määrät ja sininen ripsiväri teki kokonaisuudesta täydellisen.
  • VHS-video ja CD-soitin yleistyivät.
  • Helsingin metro otettiin käyttöön.
  • Kaupallisille radioille alettiin myöntää lähetyslupia.
  • Naispappeus sallittiin.
  • Mikroaaltouuni mullisti ruuanvalmistuksen ja arkielämän.
  • DINGO!
Lähteet:
Wikipedia
Agricola: Suomen historian kronologia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti